Ilman selkärankaa

Ilman selkärankaa elämä olisi vaikeaa, paitsi jos sattuu kuulumaan selkärangattomien eläinten ryhmään. Teknoluokka 5A aloitti syksyn rakentamalla ansoja selkärangattomille eläimille.

Pulloansa rakennetaan katkaisemalla iso limpparipullo paksuimmasta kohdastaan ja teippaamalla yläosa suppiloksi alaosan sisälle. Pullon pohjalle syötiksi kaadetaan veden, hiivan ja sokerin seosta. Pari pulloansaa houkutteli hyvin pieniä hyönteisiä, kuten hyttysiä ja kärpäsiä, mutta ansan sijoituspaikka sekä houkutinainesten määrä vaikutti selvästi ansan suosioon.

Teippiansa on tarkoitettu maata pitkin kulkevien kahdeksanjalkaisten selkärangattomien nappaamiseen. Teknoluokan teippiansat koituivat muutaman onnettoman hämähäkin kohtaloksi, mutta suurta saalista emme saaneet. Tätä täytyy kehitellä eteenpäin.

Parhaiten toimi maahan kaivettuun kuoppaan asetettu ja hyvin maisemoitu purkkiansa. Se keräsi hämähäkkejä, muurahaisia, matoja ja jopa muutaman tuhatjalkaisen tiskiaineliuokseen lillumaan.

Ansan rakentamisen lisäksi tässä harjoituksessa kuumottelevaa oli hyönteisten tutkiminen mikroskoopilla ja niiden luokitteleminen selkärangattomien eri alaryhmiin. Oppimiskokemuksena aivan verratonta touhua!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s