Oulun opetustoimi

3D-laboratoriosta peliluolaan

Toukokuussa teknoluokan kevätretkellä oppilailla oli mahdollisuus päästä katsomaan, kuinka 3D-tulostusta hyödynnetään teollisuudessa ja lääketieteessä. OAMK:un uumenista löytyi niin suuri 3D-tulostin, että sillä voi tulostaa jopa ihmisen kokoisia esineitä. Myös the Cave oli nimensä veroinen. Toki jotakin piti päästä tekemäänkin. Monelle oli yllätys, että kermavaahdostakin voi tehdä ”3D-tulostuksia”!

kuva 10Muovisia työkaluja?kuva 11kuva 12kuva 53D-tulostusta

Matka jatkui Hesburgerin kautta oikeaan pelistudioon, Ludocraftiin. Alan ammattilaiset näyttivät, kuinka pelejä oikeasti suunnitellaan ja rakennetaan. Tietysti leikkimällä legoilla ja taistelemalla pehmustetuilla miekoilla… Tosi ammattilaiset voivat välillä leikkiäkin. Näin koodaaminen ja grafiikan tekeminenkin sujuu mukavammin.

kuva 1   kuva 2 kuva 6 kuva 3

Suuret kiitokset ammattikorkeakoululle ja Ludocraftille!

Mainokset

Minifactoryn artikkeli

Teknoluokan 3D-jakso oli Minifactory-3D-tulostinvalmistajan mielestä niin mielenkiintoinen, että he halusivat julkaista jutun toiminnastamme omalla sivustollaan. Oppilaat, teidän pienistä muovihahmoistanne tuli juuri kuuluisia!

http://www.minifactory.fi/minifactory-2/rajakylan-koulu-syventaa-opetusta-minifactory-3d-tulostimen-avulla/

 

Teknologiapainotteinen luokka Soveltajassa

Pääkaupunkiseudulla jaettava Soveltaja-lehti halusi ottaa teknologiakasvatushankkeemme tarkasteluun uusimmassa, 22.3. ilmestyvässä numerossaan. Verkkoversiosta juttu jo löytyy.

http://www.soveltaja.fi/teemat/suomi-2-0/pelle-pelottoman-paja-leonardon-ateljee/

Tämä toimii!

 TÄMÄ TOIMII !!!

Osallistuimme kolmen kuutosluokan voimin teknologiateollisuuden tukemaan Tämä toimii! – teknologiakilpailuun. Ryhmiä osallistui yhteensä 14 ja oppilaita 61.

Tämä toimii! -prosessi oli tällä kertaa tarkoitettu perusopetuksen 4. – 6. -luokille. Siinä oppilaat pääsivät 4 -5 oppilaan sekaryhmissä ideoimaan, suunnittelemaan ja rakentamaan liikkuvan lelun. Liikkeelle lähdettiin tarinalla, joka kertoo Metkulan sisarusten kekseliäisyydestä lelunrakentajina. Sen jälkeen tutustuttiin yksinkertaisiin mekanismeihin, liitoksiin, pneumatiikkaan, magnetismiin jne. Tämän jälkeen aloitettiin työskentely Metkulan sisarusten viitoittamalla tiellä. Jokainen ryhmä sai samanlaisen materiaalipaketin, josta lelu valmistettiin.

Projektia työstettiin käsityön, kuvataiteen ja äidinkielen tunneilla. Itse lelun lisäksi oppilaat tekivät lelulle mainoksen sekä pitivät päiväkirjaa työskentelystään. Projektin aikana koettiin sekä luomisen tuskaa, että onnistumisen iloa. Kaikki ryhmät saivat lelunsa kisakuntoon ja  koulun oma karsintakilpailu järjestettiin viikolla 8. koulumme teknisen työn tiloissa. Tilaisuudessa oli esillä 14 erilaista liikkuvaa lelua mainoksineen ja prosessipäiväkirjoineen. Tekijät esittelivät tuotoksiaan kolmelle muulle luokalle, jotka arvioivat lelujen kiinnostavuutta. Myös opettajat tekivät omat arvionsa.

Koulumme kaksi parasta ryhmää Flyman sekä Onko tylsää? -kuulapeli osallistuvat 19.3. Oulussa järjestettävään Pohjois-Suomen aluekilpailuun. Aluekilpailun kolme parasta ryhmää pääsee keväällä Helsinkiin valtakunnalliseen loppukilpailuun. Saapa nähdä kuinka käy. =)

Lukuvuonna 2013 – 2014 Tämä toimii! -teknologiakilpailun järjestää Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston LUMATE-keskus.
http://www.lumate.fi/tamatoimii

Jouni

Juttu Kalevassa

Kalevan nuorten osastolla oli vuodenvaihteessa (29.12.) hieno juttu teknologiapainotteisesta luokasta. Voit lukea jutun alla olevasta linkistä:

http://www.kaleva.fi/teemat/nuoret/kolmosilta-kay-robotin-rakentaminen/652040/

Vauhtia ja vääntöä

Vauhtia ja vääntöä!
Seitsemänsien luokkien teknisessä työssä tutustuimme konetekniikkaan. Yleisen teorian jälkeen oppimistehtävänä oli pareittain suunnitella ja rakentaa hihnapyörävaihteistolla varustettu auto. Auton runko tehtiin 0,7mm teräslevystä ja samalla tutustuttiin pellintyöstöön ja pistehitsaukseen. Pohjalevy oli kaikilla sama, mutta auton korin oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat itse.
Päätehtävänä oli suunnitella autoon hihnapyörävaihteisto, jossa kuminauhan paikkaa hihnapyörältä toiselle muuttamalla voi muuttaa vaihteiston välityssuhdetta, eli vaihdetta. Vaihteisto piti optimoida kahta testiä varten. Voimanlähteenä käytettiin pienoissähkömoottoria, joka ammensi voimansa kahdesta 1,5V sormiparistosta.

Ensimmäisessä tehtävässä auto piti saada nousemaan mahdollisimman jyrkkää mäkeä. Vaihteisto piti siis rakentaa siten, että renkaat pyörivät mahdollisimman hitaasti, jolloin vääntömomentti saatiin mahdollisimman suureksi. Yleisimmäksi ongelmaksi nousi renkaiden pitävyys, mutta erilaisilla ratkaisuilla päästiin hyviin tuloksiin. Mäkisimulaattorissa syntyi myös uusi ennätys, joka on nyt 41,5°.

Toinen tehtävä oli kiihdytys-/nopeuskisa, jossa toisella vaihteella auton piti kulkea mahdollisimman nopeasti 9m matka. Tässä oikean välityssuhteen löytäminen oli haastavampaa. Lisäksi opittiin, että auton renkaiden akselien on hyvä olla suorassa. Suorin reitti tasaisella on nimittäin  yleensä myös lyhin ja nopein. Nopein auto kiihdytti matkan aikaan 5,9s.
Jouni

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahoitus

Rajakylän teknohanke sai viime viikolla hienoja uutisia. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö tukee hankettamme 30000 euron summalla! Kiitämme tästä upeasta kannatuksen osoituksesta. Hankerahan turvin voimme jatkaa teknologiapainotteista luokkaa täydellä teholla ja jakaa sen kautta syntyvää pääomaa entistä laajemmin.

Teknotiimin puolesta,

Markus

Kaupunkiprojekti

Montako autoa pohjantiellä kulkee tunnissa?
Miten on mahdollista, että hälytysajoneuvoilla on aina vihreä liikennevalo?
Montako pizzeriaa kaupungissa on?
Kuka päättää, mikä liikennemerkki tarvitaan mihinkin risteykseen?

Ainakin tällaisia kysymyksiä on pyörinyt 3A:n oppilaiden päässä viimeisen neljän viikon aikana. Olemme toteuttaneet luokassa yhden vuoden teknologiaprojekteista, aihepiirillä kaupunki. Viikkojen aikana on tutkittu ilmakuvia ja karttoja, maastokarttoja sekä opaskarttoja. On suunniteltu koulun käytäville sopivia liikennemerkkejä ja tutustuttu tietysti liikenteessä käytettäviin merkkeihin.
 

Suurimman työn oppilaat ovat tehneet piirtäessään oman korttelisuunnitelmansa luokan yhteiseen kaupunkiin ja toteuttaessaan suunnitelmansa pienoiskoossa tekstiilityön avulla. Teknisen käsityön puolella kaupunkiin on suunniteltu ja rakennettu tarvittavat rakennukset, kuten koulu, kirjasto, uimahalli ja Vapauden patsas.

Aihepiirin asiat kokosi mukavasti yhteen eilinen vierailu Pohjois-Suomen ELY-keskuksen liikenneosastolle ja samalla Liikennevirastoon. Vierailulla pääsimme näkemään, kuinka maanteitä, liikennemerkkejä, kelikameroita ja karttapohjia todellisuudessa hallinnoimaan. Suuret kiitokset Päiville, Jukalle, Jussille ja Tuomakselle asiantuntevista esittelyistä ja erityiskiitokset Meditähti Oy:lle kyytien sponsoroimisesta!

Vierailun aikana tutustuimme muutamaan erittäin käyttökelpoiseen sivustoon:

oulunliikenne.fi — Täältä löytyy loistava karttapalvelu Oulun alueesta. Löydät parhaat kävely-, pyöräily- ja bussireitit, ja samalla opit paljonko suklaata matkalla kuluu!

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html — Tarkat maastokartat koko Suomesta

Ensi viikolla selviää, minkä näköinen, kokoinen ja niminen teknologialuokan kaupungista tulee. Alla on kokoelma kuvia kaupunkisuunnittelusta, liikennemerkeistä ja vierailuretkestä.



Kaupunkisuunnittelua



Kaupunkipohjan rakentamista



Millaisia liikennemerkkejä koulussa tarvitaan?



Eristelevy on monipuolinen rakennusmateriaali.



Liukuovella varustettu uimahalli

Mitä tekisimmekään ilman kuumaliimaa?

 

 

ELY-keskuksessa



Liikennevirastossa

 

Ongelmanratkaisua ja rakennesuunnittelua

Syksyn aloituksena toteutimme teknisen työn tunnilla 6.-luokkalaisten kanssa sillanrakennusprojektin. Ensin tutustuimme erilaisiin rakenteisiin teoriassa ja kotitehtävänä oli katsella tarkemmin miten viikon aikana vastaantulevat sillat olivat rakennettu.
Oppilaat tutustuivat erilaisiin siltatyyppeihin ja ottivat tuntumaa sillanrakennukseen  Ipad:eillä Bridge- sillanrakennuspeliä pelaten.
Pelissä kuvitteellisen saarivaltion sillat olivat tuhoutuneet maanjäristyksessä ja pelaajan pitää rakentaa ne uudelleen mahdollisimman kestäviksi. Käytössä on eri materiaaleja ja rakennustapoja. Sillan valmistuttua oppilas testasi sillan, ajattamalla sen yli erikokoisia autoja. Pelissä pääsi etenemään tasolta toiselle rakennettuaan noin kymmenen tietyntyyppistä siltaa tarpeeksi kestäviksi. Monet innostuivat pelistä ja ilmoittivat seuraavalla kerralla ladanneensa pelin omaan puhelimeensa. Jotkut olivat pelanneet pelin läpi asti.
Projekti toteutettiin parityönä ja tehtävänannon saatuaan oppilaat luonnostelivat erilaisia siltatyyppejä, joista valitsivat yhden ja tekivät siitä tarkemmat piirustukset.
Opettajan arvioitua piirustukset, oppilaat saivat 100kpl jäätelötikkuja sekä 35cm:n tangon matalalämpökuumaliimaa. Siltoja valmistui 13kpl, joista parin sillan teossa liima loppui suurpiirteisen työskentelyn seurauksena hieman kesken. Näissä poikittaistuenta jäi heikoksi, mikä näkyi kestävyydessä.
Siltojen valmistuttua niiden kestävyys testattiin kuormittamalla niiden keskikohtaa niin paljon, että silta romahti.
Tämän ryhmän silloista kestävimmän murtolujuus oli 29,5kg. Koulun ennätys on tähän mennessä 40 kg.
Projektissa oppilaat oppivat paljon rakenteista. Tärkein opetus oli kuitenkin se, miten tärkeää huolellinen suunnittelua ja työn laatu ovat lopputuloksen kannalta.
-Jouni Karsikas