pelisuunnittelu

Tiedettä ja Täpinää Scratch-kisassa!

Oulun Tietomaassa tapahtui torstaina jotakin historiallista, ainakin Oulun ja Suomen mittakaavassa: tuolloin järjestettiin pohjolan ensimmäinen Scratch-ohjelmointikilpailu!

Aamulla Tietomaahan saapui kuusitoista joukkueellista jännittyneitä peruskoululaisia. Osa oppilaista oli harjaantuneita Scratch-taitureita ja toiset vasta-alkajia, jotka olivat harjoitelleet Scratchia lähinnä kisoja edeltävän kuukauden aikana. Kun kisa starttasi klo 9.45, Tietomaan neljännen kerroksen tiedeluokka täyttyi ääriään myöten.

Jokaiselle kisatiimille jaettiin linkki, jonka takaa löytyi kisan aloitusprojekti, eli lähes tyhjä pelipohja, joka sisälsi vain muutaman Piskelillä askarrellun hahmon ja lyhyen koodiskriptin. Kun kello kilahti kymmenen, jokainen tiimi aloitti oman pelinsä suunnittelun. Valmista pohjaa hahmoineen, taustoineen ja skripteineen sai käyttää, mutta niistä aineksista piti jokaisen tiimin suunnitella oman näköisensä peli. Valmista piti olla viimeistään klo 12, eli aikaa ei ollut paljon.

Into oli hurja, ja osa tiimien suunnitelmista suorastaan maailmoja syleileviä. Osalla suuri osa pelinkehitysajasta kului ideointiin ja suunnitteluun, toisilla omien hahmojen piirtämiseen. Suurin osa aloitti kuitenkin pelimekaniikan ohjelmoimisesta, mikä lienee juuri se järkevin ratkaisu.

Keskipäivä koitti joillekin ryhmille turhan pian, mutta lisäaikaa ei pelinikkareille ollut, vaan nyt oli aika esitellä pelit toisille oppilaille ja tuomareille. Oli hienoa nähdä, miten erilaisia tuotoksia tiimit olivat saaneet aikaan. Joukosta löytyi monen kentän kattavia seikkailuja, tiukkoja reaktiopelejä, taistelupelejä, tarinoita ja labyrintteja. Kaikki pelit olivat omalla tavallaan upeita mediatuotoksia, joten tuomarointi ei ollut helppoa. Pisteitä jaettiin kuitenkin ennalta sovittujen kriteerien mukaan omaperäisyydestä, toimivuudesta ja autenttisuudesta.

Toivottavasti kisa sparraa Oulun Scratch-taitureita entistä kunnianhimoisempiin suorituksiin. Ensi vuonna otetaan uusiksi! Ja osan kanssa tapaamme myös Lappeenrannassa. Game it Now!

Markus Packalén, Rajakylätekno

Koodausta, pelaamista ja katsaus teknologiakehityksen historiaan

Tällä viikolla teknoluokilla oli vierailupäivä Oulun keskustassa, joka sisälsi monenmoista mielenkiintoista tietoa, kokeiltavaa ja ihmeteltävää. Matkat taittuivat näppärästi kaupungin reittibusseilla BusinessOulun tukemana. BusinessOulun kautta saimme myös yritysten yhteystiedot ja pääsimme sopimaan vierailuista.

Ensimmäinen vierailupaikka oli Oulun Torinrannassa sijaitseva Pelikampus, jossa toimivat mm. Suomen Koodikoulu ja Fingersoft. Suomen koodikoululla oppilaat pääsivät testailemaan vielä kehitysvaiheessa olevaa yhteistoiminnallisesti pelattavaa kertotaulupeliä, jossa kertotaulujen osaamisen lisäksi vaadittiin yhteistyötaitoja koko porukalta. Pääsimme myös harjoittelemaan koodaustaitoja Suomen koodikoulun ohjaajien avustuksella. Pelikampuksella pääsimme myös tutustumaan kaikkien tuntemaan oululaiseen pelifirmaan nimeltä Fingersoft. Pääsimme tutustumaan firman tiloihin ja kuulimme miten pelien kehittäminen Fingersoftilla tapahtuu. Monen mielestä päivän kohokohtia olivat selfiet Newton Billin kanssa, ajokokemus ajosimulaattorilla ja kotiin viemiseksi saatu Hill Climb Racing 2 -lippis tai -pipo.

Toisena vierailukohteena eväiden syömisen jälkeen oli Oulun taidemuseo, jossa pääsimme aluksi ohjatulle kierrokselle Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa -näyttelyyn. Saimme kuulla monia mielenkiintoisia seikkoja Oulun teknologiateollisuuden ja -tutkimuksen historiasta. Kierroksen jälkeen jokainen pääsi vielä itse kokeilemaan ja perehtymään tarkemmin näyttelyn antiin, jossa tekemistä olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille vierailupäivästä!

Arto Hietapelto

Pelihahmoja Piskelin avulla

Tänään opettelimme käyttämään Piskel-nimistä piirtotyökalua, joka on ilmaiseksi käytettävissä osoitteessa piskelapp.com. Asiantuntijoina toimivat 6. luokan tekno-oppilaat Jaakko, Konsta, Onni ja Otso. Pojat ovat käyttäneet samaista sovellusta jo aiemminkin, joten he valmistelivat lyhyen opetustuokion aiheesta muille luokkamme oppilaille. Tunnin aikana opimme miten Piskelin avulla saamme luotua pelihahmon ja siirrettyä sen Scratch-ohjelmointiympäristöön. Tästä jatkamme pelin kehittelyä jokaisen itse tekemän hahmon pohjalta.

img_4972 img_4975 img_4976 img_4977

Ankkalinnan ammattilaiset

Aku Ankka-lehden järjestämässä suuressa lukijakyselyssä oli selvitetty lasten unelma-ammatteja. Ankkalinnan ammattilaisista kiinnostavimmaksi oli valittu… ei suinkaan upporikas seikkailijamultimiljadööri Roope, vaan sympaattinen keksijänero Pelle Peloton! Rajakylän teknoluokkalaiset saavat taas tällä viikolla leikkiä Pelleä ja keksiä maailman hienoimman lautapelin! Onko se korttipeli, lautapeli, strategiapeli, tuuripeli, tietopeli vai liikuntapeli? Pian nähdään!

Lue Aku Ankan ammattikyselystä täältä:

http://www.hs.fi/lastenuutiset/a1478059672693

Donald Duck Figurine Profile

Kuva: Flickr