Monialaiset

Kaupungilla

3A-teknoluokan mielestä kaupungissa on syytä olla ainakin pizzeria, eläintarha, poliisiasema, kirjasto, uimahalli, hotelli, kahvila, karkkikauppa ja lentokenttä. Toki tarvitaan puistoja ja vesistöjä elävöittämään tunnelmaa. Liikenne ei suju ilman liikennemerkkejä, eikä uimarannalla ole kivaa ilman vesitrampoliinia.

3A:n teknoprojektissa on opiskeltu kaupunkisanoja englanniksi, maalailtu kaupungin silhuetteja ja kirjoitettu kaupungin asukkaiden elämästä. Ja koska #tekno, kaupunki on tietenkin myös rakennettu.

Joku sotkeutui kuumaliimaan ja toinen unohti parinsa jonnekin, mutta lopulta kaupunki saatiin kasaan. Siispä kohti uusia seikkailuja!

ROBOTIIKAN ALKEITA JA ARJEN TEKNOLOGIAA STEAM-POLUN AVULLA

Rajakylän koululla aloitti syksyllä jälleen uusi teknologiapainotteinen 3. luokka. Syksy on alkanut uuden luokan toimintatapoihin tutustuessa sekä tekemällä yhdessä töitä toiset huomioivan, ahkeran ja positiivisen asenteen saavuttamiseksi. Oppilaat valitsivat luokallemme myös maskotin, tunturipöllön nimeltään Lumi, jonka apuna oppilaat vuoden mittaan ratkovat ongelmia eri teknologisissa pelastustehtävissä.

Oppilaat pääsivät heti lukuvuoden alkuun tutustumaan myös robotiikan ja ohjelmoinnin alkeisiin rakentamalla Lego Mindstorms -sarjalla Helppobotin ja tutustumalla EV3-ohjelmoinnin perusteisiin. Teknoluokalle pääsystä intoa puhkuvat oppilaat ottivat erilaiset robotille asetetut haasteet vastaan täynnä motivaatiota ja osoittivat olevansa täynnä tekemisen tarmoa ja janoisia oppimaan uutta. Apua etenemiseen saatiin myös 5. luokan teknoilta, jotka kokeneina ottivat ohjelmoinnin opettamisen pienemmille haltuun. Tätä ihmettelemään saimme myös joukon kiinalaisia vieraaksemme, jotka olivat tulleet tutustumaan koulumme teknologiapainotteiseen toimintaan.

Robotiikan lisäksi luokan teknotoiminta on saatu käynnistettyä arjen teknologioihin tutustumalla. Tähän apuna on ollut Rajakylän STEAM-polku, joka on toteutettu lukuvuonna 2018-2019 Opetushallituksen myöntämän STEAM-hankkeen puitteissa. STEAM-polulla on yhteensä neljä 3.-6. -luokkalaisille tarkoitettua ongelmanratkaisuhaastetta liittyen johonkin todelliseen elämäntilanteeseen, johon suunnittelun, rakentamisen, teknologian ja luonnontieteen mittausten avulla pyritään löytämään ratkaisuja perus askartelu- ja käsityövälinein sekä kehittämällä ratkaisuja prototyyppitasolta eteenpäin.

3. luokkalaisille haasteena oli Vettä janoisille -projekti, jossa oppilaiden tuli rakentaa keksintö, jonka avulla vettä saadaan kuljetettua lähteeltä kylään tai puhdistettua kosteikon vettä juomakelpoiseksi. Ensin oppilaat lähtivät kehittelemään pienoismallia vesijohtoverkostosta mehupilliputkistoineen ja vesitorneineen, jotta vesi saataisiin siirrettyä ja jaettua suoraan kylän eri taloihin. Toisena oppilaat rakensivat itse suodattimen 1,5 litran pullosta laittamalla sinne kerroksittain suodattavia materiaaleja likaisen veden puhdistamiseksi. Lopuksi projektin tuloksia testattiin liittämällä ne ympäristöopin opetussuunnitelman sisältöihin ja työtapoihin mittaamalla muun muassa, montako desilitraa puhdasta vettä pienoismalli tuotti minuutissa, tutkimalla vesinäytteitä sekä tutustumalla veteen ilmiönä. Vesiprojektin huipennuksesi saimme vielä vierailija Oulun vedeltä kertomaan alueemme vesihuollosta, jota seuraamaan saatiin 3. luokan teknojen lisäksi myös 5. luokan teknot.

Lisätietoa muista STEAM-haasteista löydät Materiaalipankin STEAM-polulta

Karoliina Nauha

Oulussa luodaan uutta

”Uutta luovat monialaiset oppimiskokonaisuudet”-koulutuksen nimi on niin pitkä, että harva opettaja ehtii lukea sitä loppuun koulutuskalenterista tai sähköpostimainoksesta välituntikiireiden keskellä. Onneksi 17 opettajaa Oulusta ja lähialueilta oli ehtinyt. Tällaisella porukalla vietimme tiistain ja keskiviikon kouluttautumassa digitaalisten työkalujen parissa ja suunnittelemassa monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Oulun työpajoissa saattoi aistia oikein luovan ja dynaamisen tekemisen meiningin!

Koulutuspäivät olivat osa Innokas-verkoston järjestämää toukokuuhun asti kestävää koulutuskokonaisuutta, jossa opettajat seitsemällä eri paikkakunnilla kokoontuvat yhtä aikaa suunnittelemaan oppiaineita ja laaja-alaista osaamista yhdisteleviä monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Ohjelmassa on etäluentoja Helsingistä sekä koulutusta ja tehtäviä paikallisissa ryhmissä. Ideana on, että joka paikkakunnalla toteutettavissa monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa, eli MOK:eissa, käytetään innovaatioprosessia omasta lähiympäristöstä nousevien ongelmien ratkaisemiseen. Prosessin aikana oppilaat ideoivat, suunnittelevat ja rakentavat tuotteen, joka ratkaisee ongelman.

Kun ongelmanratkaisua harjoiteltiin Oulussa, tuloksena oli mm. korishenkinen roskakori, johon on mukava heitellä roskia, läksyistä muistuttava infotaulu-sovellus ja personoitava ja vaatteita kuivattava oppilaan oma kaappi koulun käytävälle. Mielenkiinnolla odotan, millaisia keksintöjä oppilaat itse tuottavat kevään MOKeissa.

Markus Packalén, Luokanopettaja, kouluttaja, Rajakylän koulu, Oulu