lego

Mäkiautolla maailman ääriin

Perinteinen auto tankataan fossiilisella polttoaineella. Sähköauto ladataan sähköllä. Mäkiauto vaatii myös energiaa, nimittäin potentiaalienergiaa. Mäkiauto tankataan potentiaalienergialla silloin, kun joku nostaa sen ajorampin päähän.

Rajakylän 5A-teknon insinöörihaasteena oli tällä kertaa mäkiauton rakentaminen Legoista. Tavoitteena oli tietysti saada auto liikkumaan mahdollisimman pitkälle. Auton rakenteelle ei asetettu muita rajoitteita kuin se, että kyytiin piti saada mahtumaan Lego-figuuri.

Vaikka teollisuusvaikoilua tapahtui jonkin verran, autoista tuli yllättävänkin erilaisia. Toiset satsasivat suuriin renkaisiin ja painavaan runkoon, toiset suoriin akseleihin ja pieniin renkaisiin. Joku kokeili jopa nelivetoa. Kenties paras innovaatio oli huomio, että pelkkä yksittäinen rengas rullaa pidemmälle kuin mikään varsinainen auto. Tällaisella keksinnöllä ei valitettavasti kuitenkaan voinut voittaa kisaa.

Ympäristöopin sisältöjä ei perinteisessä mielessä opiskeltu, mutta tämän haasteen jälkeen kenellekään ei liene epäselvää, mitä tarkoittavat käsitteet ”kitka”, ”massa” ja ”potentiaalienergia”.

Pähkäilyä ja riemunkiljahduksia ohjelmoinnin ja robotiikan parissa

Pääsiäisen jälkeen koitti kolmen päivän tiivis MOK (monialainen oppimiskokonaisuus), jonka aiheina olivat ohjelmointi ja robotiikka. Aluksi kolmosluokan tekno-oppilaat lähtivät kehittämään koodaustaitojaan code.org-sivuston tarjoamien harjoitteiden kautta. Ennen ensimmäisiä harjoituksia kuitenkin palauteltiin mieleen jo syksyllä Micro:bitin avulla opeteltuja ohjelmoinnin perusteita, ja huomattiin, että moni asia toimii samalla tavalla myös code.org-ohjelmointiympäristössä. Ohjelmoinnin taidoista mieleen jäivät ainakin toistolauseen ja ehtolauseen hyödyntäminen omassa ohjelmassa.

Ohjelmointiharjoitteiden lisäksi lähdimme tutustumaan Legon EV3-robotteihin. Lyhyen aloitusosion jälkeen oppilaat rakensivat ryhmissä helppobotit, johon ohje löytyy myös blogimme materiaalipankista. Nopeasti päästiinkin sitten jo kokeilemaan ryhmien itse nimeämien robottien ohjelmointia erilaisten harjoitushaasteiden avulla, joita löydät myös materiaalipankistamme kohdasta ”robotiikka”. Ryhmien välillä käytiin lisäksi pienimuotoisia kisoja, joista viimeisimpänä ratkottiin teknoluokan sumo-mestaruus.

MOK-jakson päätteeksi katsoimme aloitusjakson YLE:n Robomestarit-sarjasta, jossa on mukana myös oman koulumme oppilaita. Jakson lopussa kerätyn palautteen ja itsearvioinnin perusteella monella innostus robotiikkaan ja ohjelmointiin kasvoi ja uusia taitoja näinkin lyhyen jakson kautta opittiin paljon. Lisäksi ainakin ryhmätyö- ja ongelmanratkaisutaidot kehittyivät monella kolmosteknolla yhteisten ponnistusten myötä. Onnistumisen riemua ja ilonkiljahduksia ei myöskään jäänyt puuttumaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Arto Hietapelto

Robotiikka- ja automaatioprojektin huipennus: Retki Joensuuhun

Joensuu2015Robotiikka- ja automaatioprojektimme rakentelun ja ohjelmoinnin tuotoksena valmistui robotteja kolmeen eli RoboCubJunior -lajiin: neljä pelastusrobottia,  kolme sumorobottia sekä kolme tanssirobottia. Nyt oli aika lähteä matkaan kohti Joensuun Robo-kisoja ja SciFest-tapahtumaa. Joensuussa siis näimme, koimme ja opimme paljon paitsi RoboCub-kisaan ja robotteihin liittyen niin myös erilaisia asioita tiedetapahtuma SciFestin myötä, jonne kaikki retkellä mukana olleet pääsivät kahden päivän aikana tutustumaan. Pakkasimme robottien lisäksi, vielä paikan päällä tapahtuvaa rakentelua ja ohjelmointia varten, mukaan läppärit, rakentelusarjoja, jatkojohtoja jne. Lisäksi otimme mukaan iPadit, joiden avulla jokainen ryhmä kuvasi retken tapahtumia, ja koosti saamistaan kokemuksista päiväkirjan. Päiväkirjoja esittelimme luokassa retken jälkeisellä viikolla.

Sumo1    Sumo2Sumo-lajiin osallistuneiden tunnelmia Joensuusta.

Pelastus2    Pelastus1Pelastus-lajissa riitti haastetta.

Tanssi1Harjoitusten jälkeen yhteen tanssiryhmistämme saatiin vielä taustatanssijoitakin mukaan.

Areena1  IMG_0580  Areena2Areenalla oli SciFestin valo-teemaan sopiva valaistus ja paljon mielenkiintoista nähtävää. Työskentelypaikallamme tehtiin tarvittavat parannukset robotteihin kisasuoritusten välissä.

Retken jälkeen teimme vielä ryhmissä videoita ja trailereita omista roboteista. Osa videoista lähetettiin myös Innokas-verkoston blogiin näytille ja samalla vastasimme myös Innokas-verkoston kouluille ja päiväkodeille heittämään haasteeseen tehdä ”Robotin-tarina”-videoita. Luokkamme tekemiä videoita löytyy täältä: Innokas-verkoston blogi

Kiitos kaikille retkeen ja RoboCub-kisaan osallistuneille mukavasta yhteisestä kokemuksesta! Kerätyn palautteen perusteella retki oli varsin onnistunut ja kirjasimme talteen yhdessä myös kehitysideoita tulevia kisareissuja silmällä pitäen.

Robotiikka- ja automaatioprojekti käyntiin

Tänään teknoluokassa aloitettiin kovalla innolla rakentamaan robotteja Lego NXT-sarjoista. Rakentelun ja ohjelmoinnin tuotoksena valmistuu kolmeen eri lajiin soveltuvia robotteja: pelastusrobotteja, sumorobotteja sekä tanssi- ja teatterirobotteja. Osallistumme valmiiden robottien kanssa RoboCup Junior SM-kisoihin edellä mainittujen robottityyppien alkeissarjoissa. Kisat järjestetään tänä vuonna SciFest tapahtuman yhteydessä Joensuussa 23.-25.4.2015. Kisaan valmistautumisessa tukena on myös OAMK:n opiskelijatiimi.

Innolla uutta oppien ja vastaantulevia haasteita yhdessä ratkoen tähtäämme kohti huhtikuun lopulla koittavaa Joensuun kisa- ja luokkaretkeä.

Robo1 Robo2 Robo3

Robocup Jr. – Robottipajassa

Tässä pajassa rakennetaan robotteja innokkaammin kuin Pelle Pelottoman verstaassa! Tanssirobotti kaipaa silkkipaperia terälehtiinsä ja paljetteja kylkiinsä. Sumorobotti punnitaan keittiövaa´alla ja todetaan, että ihannepainoon on vielä 200g matkaa. Kaksi jo valmista Bottia ottelee areenalla, ja toinen ajaa itse ulos. Valoantureissa on siis vielä säätämistä! Pelastusrobotti seuraa hitaasti kääntyillen mustaa viivaa ja AMK-opiskelijat antavat lisävinkkiä anturien säätämiseen. Osalaatikko putoaa lattialle jo kolmannen kerran tänään. Innostunut meteli täyttää luokan. Tunnelma tiivistyy… Ensi viikolla kisaillaan…

Kuva

KuvaKuva

Robocup Junior lähestyy

Rajakylän koulun kevään 2014 robottitempaus lähestyy huippuaan! 199 oppilasta on päässyt itse suunnittelemaan ja rakentamaan Lego NXT-sarjoista Sumo-robotteja. Nämä luokissa rakennetut robotit ovat törmäilleet, puskeneet ja vääntäneet toisiaan jo tammikuusta alkaen. Matkan varrella on nähty villejä ideoita, erinomaista insinöörityötä ja esteettisiä mestariteoksia. Nyt on aika kerätä koulun edustusjoukkue Oulussa toukokuussa järjestettäviin Robocup Junior SM-kilpailuihin. Tässä on OAMK:n liiketalouden yksikän opiskelijoiden kuvaama videotraileri Kuivasojan neljäsluokkalaisten roboiluista.

Sumo-areenalla tavataan!

http://www.robocupjunior.fi

OAMK:n liiketalouden yksikön opiskelijoiden kuvaama videotraileri Rajakylän koulun robottitempauksesta keväällä 2014. Kaikki halukkaat luokat pääsivät rakentamaan Lego NXT-sarjoista Sumo-robotteja. Luokista kerättävä koulun edustusjoukkue osallistuu Robocup Junior SM-kilpailuun toukokuussa.

Ilarin Aitakauris

Ilarin käyttämä ohjelmointiesimerkki Aitakauris on ladattavissa tästä hakemistosta Android-käyttöjärjestelmää käyttäville laitteille. Kolmella eri versiolla voi testata erilaisia painovoima-asetuksia.

https://eduouka-my.sharepoint.com/personal/markus_packalen_eduouka_fi/Documents/Aitakauris

NXT Sumo-haasteottelu

Tänään Sumo-areenalla oli tunnelmaa. Moottorit surisivat ja legopalikat taipuivat kun neljä teknologiapainotteisen luokan nxt-sumorobottia haastoi pelottavan vastustajan, robottitutkija Ilari Vallivaaran rakentaman Skorpionin. Teknoluokka oli panostanut telaketjuihin, jotka tarjoavat vahvan otteen areenan pintaan ja infrapunasensoreihin, joiden avulla robotti tunnistaa vastustajansa. Skorpionin salaisuus oli puolestaan vastustajan harhautus. Enempää Ilarin kuningasideasta en uskalla paljastaa, mutta tarkka sumoexpertti voi nähdä sen toiminnassa videolla.

Ilari avasi oppilaille ohjelmoinnin maailmaa Mindstorms-palikoiden lisäksi myös oikean mobiilisovelluskoodin kautta. Hän esitteli itse koodaamaansa Android-peliä, kaurishyppelyä, ja näytti mitä parametreja muuttamalla kauris muuttuu apulaisrehtoriksi ja painovoima kaksinkertaistuu.

Suurkiitos Ilarille (ja robottiapulaiselle, Jerelle) inspiroivasta robottipäivästä!